Kaikki tekstit @Maria. tekstien kopiointi kielletty. Kiitos.

Sydän vuotaa kyyneliä, kädet verta ja sielu mustaa. Se kaikki sattuu, pistää, rikkoo. Kaikki piti olla leikkiä, hiljaista tarinaa, salaista matkaa. Nyt kaikki on ikävää, kaipausta, suurta tunnetta. Miten tässä kävi näin? Miten teit sen mihin ei kenenkään pitänyt pystyä. Nyt sieluni lepattaa tuulessa, sydämeni portit ovat auki maailmalle ja maailma olet sinä.

 

Tumma  hahmo liikkuu usvan keskellä, hiljaa kävelee kohti myrskyävää merta. Jos oikein hiljaa kuuntelet voit kuulla hyräilyä, hiljaista laulua. Hahmo kääntyy, kuu valaisee kasvot, näyttää tähtien valkaisemat hiukset. Silmissä loistavat kyyneleet, käsissä tuhannet arvet. Tyttö on päättänyt, tänään, tuon tumman ja pehmeän usvan turvin hän unohtaa, tuntee myrskyävän meren raivon vartalollaan. Pieni pilkahdus silmissä kertoo ikävästä, siitä kaikesta tuskasta mutta kuitenkin siitä kaikesta rakkaudesta ja kaipuusta. Tuo meri antaa rauhan, hiljaisuuden. Vain se enää on jäljellä, kaikki muu on menetetty. Vain tuo myrskyävä meri on enää avain tähän kaikkeen.

Kyyneleet valuvat järven tyynen pinnan läpi sekoittaen itkuiset kasvot tähtien ja kuun loisteeseen. Käsi silittää kyyneleestä syntyneitä aaltoja nostaa vettä valuttaen sen sormiensa välistä. Elämä valui juuri samallalailla, kuin vesi se pakeni ja jätti vain muiston. Nyt se muisto on alkanut painaa, lannistaa, ohjaa tyttöä kuutamoon. Askel askeleelta tyttö vaipuu syvemmälle tyynen järven syleilyyn. Iho tuntee kylmän veden syleilyn, kuun säteiden viitoittaman polun. Käsi lakkaa silittämästä järveä, se ei enää yllä, kasvot ovat jo hukkuneet, käsi vaipuu unohduksen mukana, hiukset sukeltavat järven tummaan hautaan. Enää se ei paina, ei muserra, kaikki on nyt ohi.

Usva nousee järven pinnalle, varpaani piirtävät ympyrää rantaveteen. Joutsen nostaa kaulaansa aamun ensi säteiden alla. Aamulla heräsin vierestäsi, silitin poskeasi. Hiljaa hiivin laiturille, katsoin kuinka yö väistyi aamuauringon tieltä jättäen usvan muistuttamaan itsestään. Katson kauas, kauas yli järven, yli metsikön. Näen sinut, kasvosi, kuulen askeleesi, tunnen kosketuksesi. Mitään parempaa en voisi toivoa, aamuaurinko, tyyni, hiljainen järven pinta ja sinä, sinä rakkaani silittämässä niskaani.

 

Miksi sen teit, en ollut vielä toipunut, Mikset antanut olla, mikset jättänyt pois nitä sanoja? Kaivoit itsesi salaa muurien sisälle, hiljaa hiivit sydämeni vierelle. Nyt taistelen sen kaiken kanssa, voinko luottaa, voinko uskaltaa? Jos se kaikki taas särkyy käsiini, jos kaikki vain polttaa loputkin sydämeni jäänteet. Kaikki oli hyvin kunnes puhuit, kunnes avasit sydäntäsi. Nyt omani meinaa luuovuttaa, antaa avaimen, antaa luvan kävellä suoraan pyhimpään, suoraan haavoittuvampaan paikkaan, suoraan sydämeeni.

 

Ystäväni sen sanoi, pilvenhattaralla enkeli. Siellähän minä, kunnes pudotit, et edes ottanut kiinni. Tulin takapuolelleni, ähkäisin ja nauroit vieressä. Se nauru kuitenkin lämmitti. Nostit ylös, tuuppasit maahan. Olin jo suuttua. Annoit vielä kerran kätesi, tartuin. Siitä on aikaa, ei kuitenkaan niin kauaa ettenkö kokoajan odottaisi koska taas tuuppaat ja naurat, nyt en ehkä enää luota käteesi jos sen teet. Teetkö?

 

Keksin tekosyitä, pakenen paikalta, verhoudun hiljaisuuteen. En näytä sitä sisintä, sitä kaikkein arinta, sitä mitä sinä tarjoat jo minulle, liian varomattomasti. Tiedätkö, ne muurit, ne ovat vahvat, mutta joku hyppäsi yli, ei ole tullut vielä pois. Se poika joka sen teki, jättää jalanjälkiään sydämeeni. Jokainen askel syventää kaipuuta jota ei koskaan lupaa täyttää, jokainen askel syventää rakkautta jota en edes tiennyt olevan ennen sinua. Ne askeleet ovat vaarallisia, ne tallovat sydämeni, hitaasti mustuttavat sieluni. En voi tehdä mitään, se poika pääsi yli, heitti avaimen pois, hukkasi kaiken millä saisin portin auki, pojan pois.

 

Jaksatko yrittää

Hetken tunsin lämmön, kaipauksen ja jonkin unohtuneen. Näin silmissäsi kaiken tulevan. Jos vain voisin antaa olla ja tulla syliisi, kuulla mitä voisimme, mitä tekisimme. Mutta jokin piru riivaa, se nakertaa syvällä sydämeeni reikiä. Vie minulta uskon, toiveet, vain kaipauksen se jättää. Sen sinne päästi yksi poika, se poika on täällä vieläkin. Ei lupaa rakkautta, ei yhteisiä iltoja ei tulevaisuutta, mutta kuitenkaan en pysty irroittamaan. Se vaati työtä, voimia, sanoja ja lupauksia. Jaksatko? Luovutatko heti. Olenko sen arvoinen että yrität? En lupaa mitään, en jaksa enää luottaa kehenkään, mutta ehkä.

 

Tunne...

Miksi teen tämän sinulle, miksi edes yritän löytää ketään ennenkuin olen siihen valmis. miksi en vain ole yksin, kuuntele hiljaisuuden tarinoita, kyynelten hiljaisia valituksia. Miksi minun pitää rankaista sinua? Haluat antaa vain sydämesi ja mitä teen, heitän sen pois. Haluan sinut, mutta haluan toisen. Haluan sen tunteen, sen tunteen, sen.... Yksi sen löysi. Yksi. Ei ole kaukana. Ihan tuossa lähellä. Saavuttamattomissa. Jos löydät sen, olen sinun, lupaan. Siihen asti. Mieleni kulkee, sydämeni kaipaa. En voi pysähtyä, en ilman että se puuttuisi, se kaikkein tärkein. Ehkä hetken jaksaisin, pienen ajan eläisin, mutta ikävä voittaisi. Löydä se, tuo se minulle ja lupaan rakastaa sinua lopun elämääni.

 

En pysty

Miksi teit sen? Miksi et voinut antaa olla? Nyt kun olisi aika irroittaa, en pysty. Löysin jonkun, jonkun joka antaisi sen kaiken. Kaiken paitsi sen tunteen. Vain sinä sen näit, tunsit käsissäsi. Veit sydämeni niin etten huomannut, en ennenkuin nyt. Et kuitenkaan halua, halua vain yhtä. Haluan kaiken en vain rippeitä, en toisen lainaa. Tiedät etten koskaan tyytyisi vähempään, siksi on pakko irroittaa, mutta en vielä pysty.

Vain sinut

Nauroin, enhän minä sinuun rakastu. Hymyilin, emme me. Nyt kun on aika unohtaa, en pysty. Ajattelen iltoja ilman sinua. Ajattelen kuinka et soita, et piipahda. Jotenkin nuoset korkeammalle kuin se jonka vuoksi sinut pitäisi unohtaa. Miksi teet sen? Et halua minua, haluat maailman. Et halua yhtä, haluat kaikki. Minä haluan vain yhden ja pelkään että se olet sinä.

 

Ei älä tule

Mene pois, en halua. Mene pois, pelkään. Se mitä voisit antaa mutta kaikki se mitä voit viedä. Kaikki mitä rakensin suojaamaan, kaikki se mitä luulin estävän, se kaikki murtui. Milloin? En huomannut. Nyt olen yksin, odotan, kyynelten kanssa mietin mitä haluat. Mene pois, en kuitenkaan riitä, hylkäät vielä. En jaksa enää. Olen lopussa, taisteluni on kohta taisteltu, iskethän pian ja suoraan sydämeen, älä anna enää kärsiä kauaa. Alan rakastua.

 

Tähdellä

Istun tähden reunalla, heiluttelen varpaitani, katselen alas. Keinutan päätäni, hymisen sen vanhan tutun kappaleen tahtiin. Varpaani pysähtyvät, hyminä lakkaa. Herään. Aurinko nousee pellon takaa, luo kauniin kaarisillan sille tähdelle jolta laskeuduin juuri. Varpaideni kynsissä vielä kimaltelee tähtipölyä ja hiuksissani kimaltavat viimeiset kuun säteet. Nousen ja odotan jo seuraavaa iltaa, seuraavaa iltaa jolloin taas pääsen sen kaarisillan yli sille tähdelle. Tuletko mukaani?

Kaipaus

Se tunne riistää sisintäni, se tunne saa minut itkemään iltaisin, se tunne kuitenkin kertoo että olen täällä vielä. Näen salamoissa kasvosi, tunnen ukkosen jyristessä kosketuksesi, veden valuessa kasvoillani haluan suudella suutasi. Auringon noustessa haluaisin jatkaa untani, illan hämärtyessä en haluaisi nukahtaa. Päivät kulkevat ajatuksissani, hiljaa kuljen eteenpäin, hiljaa jokin pitää minut liikkeessä, hiljaa kaipaus kuitenkin kasvaa.

Joksus

Joku kaunis päivä huomaat, joku kaunis auringon lasku toivot, joku kaunis sateinen viikonloppu ikävöit. Muista sateen alla että jokainen pisara on kyynel kaipuusta, auringonlaskun alla että jokainen säde hymystä ja silloin, silloin olen luonasi en koskaan lähde, en koskaan hylkää, mutta vain jos huomaat sen tuulen hiljaisen kosketuksen poskellasi jolloin silitän ikävääni.

Jaksan vielä hetken

Kuu nousee hiljaa lammen takaa, tähdet loistavat peilityynen veden pinnalla. Hiljaa poskellani vierähtävä kyynel tippuu maahan ja katoaa. Kaukana kuuluu pöllön huhuilu, siilen rapina. Hiljaa nousee toinen kyynel poskelleni, tuuli kuivaa sen ennenkuin se katoaisi mättäiden uumeniin. Jossain kaukana olet sinä, jossain toisessa sylissä, jossain ilman minua. Kyyneleet alkavat valua, en pysty enää pidättelemään, hiljaaisuuden rikkoo nyyhkytys, kyynelten saattelemana. Tuuli kuivaa kyyneliäni, hiljaa itku loppuu, kyynel jää poskelleni. Kuu loistaa korkealla taivaalla, valaisee jokaikisen tähden, valaisten lammen pinnan. Lammesta näen kasvot, itkeneet, hiljaiset, yksinäiset, omani. Vielä joskus löydän sinut, ehkä olet lähempänä kuin uskonkaan, ehkä olet jo vierelläni mutta en ole sitä huomannut, ehkä en ole itkultani, yksinäisyydeltäni, kylmyydeltäni sinua nähnyt. Ole kiltti ja löydä minut, en enää jaksa etsiä, upota, itkeä. Kohta en enää itke, en etsi, en unelmoi enkä toivo. Löydänhän sinut ennen sitä!

Hiljaa

Hiljaa pimeys nostaa kasvoni ylös, hiljaa silmäni syttyvät, hitaasti kasvoni piirtyvät. Hiljaa lantioni herää, hiljaa ajatukseni vahvistuvat. Joka tähti kertoo tarinaansa, kertoo minulle, hiljaa kuiskaa korvaani. Kuu nousee valaisten silmäni, valaisten kyyneleeni. Hiljaa tuuli kuivaa kyyneleet ja pimeys silittää poskiani. Jossain joku vielä odottaa minua, jossain joku katsoo samaa taivasta, kuuntelee samaa tarinaa, joskus, joku yö, vielä tapaamme. Silloinlupaan etten enää itke.

Usvassa

Yö katoaa aamun usvaan, hiljaa metsässä heräävät linnut. Usvan sisältä paljastuu jotain. Varovasti eläimet kulkevat vierestä uteliaina, jokainen aisti avoinna. Kun katsot tarkkaan huomaat eteesi piirtyvän naisen vartalon, hento kaunis, nuori nainen. Vain yö taivas tietää kuinka hän on tänne joutunut, miksi elämä on sammunut, miksi kukaan ei ole kaivannut. Jos katsot vielä tarkempaan huomaat että vartalo liikkuu hiljaa, se keinuu usvan keskellä, hiljaa hengityksen tahtiin. Jokin voima pitää naisen hengissä, ei anna luovuttaa, ei nukahtaa. Jossain kuuluu moottorin ääni, huutoja, askelia, hätääntynyttä etsintää. Nainen ei ole yksin tässä maailmassa vaikka luulee, häntä ei ole unohdettu vaikka siltä joskus tuntuu. Rakkaus on kuolemaa vahvempi, yöllä ajatukset palasivat kotiin, rakkaan mieleen, ohjasivat hänet tänne, naisen luo. Metsä suojasi eksynyttä yön nyt on rakkauden vuoro. Vielä tarvitaan paljon mutta enää ei tunnu yksinäiseltä.Yö pitää salaisuuden ja tietää naisen vielä palaavan mutta vain kiittääkseen.

Pimeässä

Kuun loiste taivaalla valaisee polkuni, tyyni järvi rauhoittaa mieleni.Kuljen yksin, ajatellen, en huomaa kuinka taivaalle kerääntyy pilviä, kuinka taivas alkaa pimentyä.Yhtäkkiä huomaan pimeyden laskeutuneen, kuu ja tähdet hävinneet, vain tuuli hiljaa silittää poskeani, kuivaa kyyneleeni. Koko maailma tuntuu pieneltä, yksinäiseltä ja mustalta. Koko maailma on hylännyt minut, jättänyt yksin pimeyteen, kylmään. Joku tarttuu käteeni, vie eteenpäin, en voi huutaa, en vastustaa, jokin antaa uskoa, luottamusta, jokin antaa uskon ettei tarvitse pelätä. Muukalainen vie minut järven rantaan, kääntyy järven ylle ja silloin koko taivas aukeaa kaikki pimeys on hälvennyt, kuu ja tähdet loistavat kirkkaina ja tuuli tyyntynyt. Katson järven pinnasta heijastuvia kasvoja, katson tummia silmiä, katson kuinka muukalainen ojentaa kätensä. Hän vie minut yli järven tyynen pinnan, ohi suurten metsien kohti kuuta, tähtiä, takaisin elämään. En ole enää yksin en enää ikinä, sinä olet siinä pidät kädestäni etkä koskaan irrota, vain sinä pidät minut täällä. Sinä olet minun elämäni.

Ikkunan takaa

Maailmankaikkeus aukeaa ikkunastani, silmieni edessä on koko maailman tähdet. Maailmankaikkeuden koko tarinan voi lukea taivaalta kun vain hetkeksi rauhoittuu, avaa silmänsä, hiljenee ja odottaa. Koko tarinan voi lukea joka ilta kun taivas hiukan pimenee, maailma hiljenee ja mieli on avoin. Ikkunani takaa olen löytänyt elämäni, rakkauteni ja toiveeni. Haaveeni elävät joka ilta mukanani kun katson tuota vuosien varrella kertynyttä tarinaa. Vain iltataivas enää saa minut rauhoittumaan, katsomaan uudestaan, toivomaan ja uudelleen jaksamaan.

Vartija

Aina on pimeydessä kulkenut vartija joka vartioi matkalaisten kulkua. Vartija on kulkenut yli laaksojen, kukkuloiden, läpi peltojen, ohi autiotalojen joka yö koko ikuisuuden on noussut koira levostaan matkalaisten suojaksi, seuraten heitä, suojellen kaikelta pahalta. Olet varmasti kuullut joskus pimeästä kuinka jokin seuraa sinua silti kuitenkaan pelästymättä, huomannut yhtäkkiä olosi turvallisemmaksi. Tiedät sinua suojeltavan, vahdittavan, seurattavan. Ensi kerran kun huomaat tämän koiran, mustan kuin yö, silmät täynnä tähtiä ja askel vahva ja vakaa kuin karhulla, älä pelkää annan sen tehdä työnsä, suojella, olla vartioimassa.